Missiomme

Me uskomme ihmisiin. Siihen, että jokainen voi olla oman elämänsä salkunhoitaja – ja menestyä sijoittajana. Oppia matkallaan ja kehittyä paremmaksi. Vaurastua ja päästä omiin tavoitteisiinsa. Olla taloudellisesti huoleton.

Olemme varmoja siitä, että jokainen pystyy sijoittamaan kuin ammattilainen. Jokaisella meistä on mahdollisuus seurata osakkeita, valita voittajat häviäjistä, nauttia hyvistä osingoista ja tehdä pitkällä aikavälillä oikeita sijoitusratkaisuja.

Siksi on olemassa Pintavest.

Työkalumme auttavat sinua valitsemaan sijoitustyyliisi sopivat osakkeet ja tekemään oikeita päätöksiä. Tuomme ammattisijoittajien käytössä olevat kattavat ja helppokäyttöiset työkalut vihdoin myös yksityissijoittajien ulottuville. Akatemian avulla saat tarvittavat perusteet haltuun ja voit syventää osaamistasi.

Pintavest

Monipuolisuus, helppokäyttöisyys ja riippumattomuus ajavat meitä eteenpäin.

Ensiksi, meille on tärkeää, että riippumatta siitä, sijoitatko vain Suomeen vai useisiin maihin aina Hong Kongia myöten, voimme tarjota sinulle tietoa näissä pörsseissä listatuista osakkeista. Autamme sinua valitsemaan sinulle sopivimmat osakkeet.

Toiseksi, sijoittamisen ei tarvitse olla monimutkaista ja aikaavievää. Tästä syystä, olemme miettineet erikseen jokaisen työkalumme helppokäyttöisyyttä ja sivustomme selkeää käyttöliittymää. Olemme keränneet kaiken oleellisen tiedon kattavasti Pintavestiin.

Kolmanneksi, palvelumme lähtökohta on ollut alunperin omien sijoitustemme hoitaminen – siksi olemmekin ylpeänä täysin riippumaton toimija. Meille on merkityksetöntä se, kuinka paljon ja minkä välittäjän kanssa sinä teet osakekauppaa. Me haluamme helpottaa sinun sijoitustoimintaasi. Pintavest on olemassa nykyisiä ja tulevia sijoittajia varten – sijoittajilta sijoittajille!

Tiimi

Jussi

M.Sc. (Econ.)

Olli Haapa

Olli Haapa

M.Sc., M.B.A.

Johanna

M.Sc.

Karri

M.Sc.

Sarianna

M.Sc.

HELSINKI

SINGAPORE